T, Aloitin päihteiden käytön 13-vuotiaana
Aloitin päihteiden käytön 13-vuotiaana. Aluksi se oli kaveriporukalla jännittävää hauskanpitoa ja myöhään ulkona oleskelua porukalla. Alkoholi ja kannabis olivat pääpäihteeni tuolloin nuorena, ja niitä tuli käytettyä alusta asti semmoisella tyylillä, että pää oli tarkoitus saada sekaisin. Heti ensimmäisistä kerroista lähtien muistan, että päihteet, etenkin kannabis vaikutti minun psyykkiseen hyvinvointiini rajusti.
Tero 43, yrittäjä
Astuessani sisään Rehabiin oli kärsimykseni jatkunut reilu kymmenen vuotta. Yleinen ahdistuneisuus ja vaikeudet ihmissuhteissa, työkyvyssä ja toimintakyvyssä. Mielialalääkityksen sekä rauhoittavien lääkkeiden avulla pysyin jotenkin tolpillani ja ongelmani piilossa, mutta viime vuodet päivistä lähinnä selvisin mutta en kyennyt nauttimaan juuri mistään.
Varpun blogiteksti
Janin kokemus
Hoitoon hakeutuessa pohjakosketus oli tapahtunut ja olin elämässä täysin umpikujassa. Addiktio historia on pitkä jo varhaisnuoruudesta 14-15 vuoden ikäisenä merkit ovat olleet selkeät.
Hoitoon saavuin hyvin kaksijakoisin mielin olin jo hieman pitempään pohtinut Minnesotahoitoa, mutta tämän pohjakosketuksen myötä sain läheiset kustantamaan hoidon. Vielä matkalla mietin et käännytään takaisin. Kun paikalle saavuttiin, ihmiset ottivat hienosti vastaan ja rohkaisivat omalla käytöksellään.
Laurin tarina
Kun saavuin hoitoon, olin kokenut omasta mielestäni sen viimeisen pohjakosketukseni huumeiden maailmassa. Olin sekakäyttänyt huumeita viisi vuotta ja neljä näistä vuosista olin käyttänyt suonensisäisesti. Olin yliannostunut useasti ja käyttöni oli aina ollut runsasta ja itsetuhoista.
Olin kuitenkin viimeisen vuoden ajan yrittänyt pidättäytyä huumeista omin voimin ja onnistunutkin siinä melko hyvin, mutta mielenterveyteni oli silti täysin hajalla, enkä nukkunut juuri lainkaan. Yritin vielä käydä yliopistoa ja pitää yllä parisuhdetta samalla. Lopulta elämäni ja mieleni romahti täysin valvottuani yli kolme vuorokautta kovan stressin alla. Vaivuin psykoosiin ja aloin käyttää amfetamiinia, rauhoittavia ja opiaatteja suonensisäisesti.
Petterin tarina
Astuin Rehab365 kynnyksen yli heinäkuussa 2021. Muutama päivä aiemmin olin ensimmäisen kerran elämässä myöntänyt itselleni tarvitsevani apua. Myöntänyt, että päihteet ohjaavat elämääni.
Mielentilani tuohon aikaan oli hyvin sekava. Käyttäytyminen itsekeskeistä ja koko elämä yhtä valhetta. En enää tiennyt puhunko totta vai valehtelenko. Takana oli 20 vuoden päihdehistoria, jonka olin jotenkin pystynyt salaamaan kaikilta. Kukaan ei tiennyt koko totuutta. Jotkut osia totuudesta.
Karin tarina
Pelejä tuli pelattua melkein 20 vuotta, josta viimeiset 15 vuotta addiktiosairauden ohjaamana. Pelit pyöritti koko elämää. Elin peleille. Olin avohoidossa viimeiset 7 vuotta, mutta se ei riittänyt mulle. Ennen Rehab365 hoitojaksoa en pystynyt hyväksymään tai käsittämään, että olen sairas. Yritin vuosien varrella hakea selityksiä pakonomaiseen pelaamiseeni aina mielenterveyspuolelta asti ajatuksella; pakko mulla olla joku vika päässä koska pelaan, mutta peliriippuvuudesta ei ole kyse tai sellaista ei ole edes olemassa. Viimeiset vuodet ennen hoitoa, myönsin ääneen olevani peliriippuvainen, mutta en saanut asiaa sisäistettyä sitten mitenkään.
Erään äidin kokemus
”Poikani vuosia kestänyt monipäihdeongelma riistäytyi käsistä viime syksyn. Päivittäinen kovien huumeiden käyttö oli kovaa vauhtia tuhoamassa aivan kaiken, elämän. Viimeiset kuukaudet ennen Rehab365- hoitoon hakeutumista olivat näin äidin näkökulmasta järkyttäviä. Sain tappouhkausia, välit poikani katkaisi, elämänhallinta katosi häneltä täysin. Opinnot keskeytyivät, pitkäaikaisella työpaikalla tuli ongelmia, kaikki laskut ja velvoitteet jäivät hoitamatta. Huumemaailman raadollisuus; väkivalta ja rikollisuus olivat kammottavia. Ajattelin, että mitä vähemmän tiedän mihin kaikkeen hän on sekaantunut, sen parempi. Ei ollut keinoja auttaa.